Sormus siirtyi retusoituna neljänteen polveen

Susanna peri äidiltään jo valmiiksi rikkinäisen sormuksen, jonka tämä taas oli perinyt omalta äidiltään ja myös rikkinäisenä. Se oli siis ollut kovassa käytössä Susannan mummolla, mutta jäänyt äidiltä korjaamatta. Susanna halusi kuitenkin tunnearvoiselle sormukselle uuden elämän, mutta ei itseään varten, vaan omalle lapselleen. Sormuksen rikkinäisyys ei ollut suuri ihme, sillä se oli aikanaan tehty hyvin ohuesta ”kultapellistä”, mutta kivi oli vielä kunnossa. Kivi sai ympärilleen vanhan mallin mukaan, joskin pienin muutoksin valmistetun rungon, mutta huomattavasti vahvemmasta aineesta. Vanhassa sormuksessa kivi oli istutettu runkoon pitkiltä sivuiltaan, jolloin iskuille ja kolhuille herkemmät kiven kulmat jäivät paljaaksi, joten istutus tehtiin nyt kulmista kiven suojaamiseksi. Sormus ja etenkin kivi hyppäsi siis kahden sukupolven yli neljännen polven käyttöön ja todennäköisesti siirtyy joskus vielä eteenpäin.