|

Riipus sormuksessa

Marja-Leenan korurasiaa oli jo vuosikausia ”koristanut” kaksi timanttisormusta ja sydänriipus timanteilla, jotka hänen mielestään piti vihdoin saada taas uudestaan tositoimiin. Hän hahmotteli pienelle paperille muutaman ehdotuksen uudesta sormuksesta ajatuksenaan käyttää sydänriipus sellaisenaan ja lisätä siihen timantit sormuksista. Vaikka mikään hahmotelmista ei ihan sellaisenaan toteutunut, syntyi meillä yhdessä suunnitelma, jonka toteutumista Marja-Leena lähti koko talveksi Espanjaan asti odottelemaan. Kiva oli kotiin palata, kun uusi uljas sormus oli valmiina odottelemassa noutajaansa. Katso alta lisää kuvia, joissa myös korut ennen muutosta ja Marja-Leenan hahmotelmat.

MITÄHÄN KIVAA SINUN VANHOISTA KULTAKORUISTA SAISI AIKAISEKSI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut