Tärkeistä sormuksista yksi uusi
Heidille kävi niin, että hänen sormeensa jumittuneet sormukset piti leikata irti, joten edessä oli niiden korjaus koon muutoksineen. Samaan aikaan hänen työkaverinsa esitteli sormustaan, joka oli Sormusten Herran käsialaa ja siitä lähti Heidillä ajatus omien tärkeiden sormusten muuttamisesta yhdeksi. Kun nuo sormukset, eli kihla- ja vihkisormus, sekä lapsen syntymästä 15 vuotta sitten ansaittu sormus ja jopa hänen miehensä löytämä sormus laitettiin yhteen, oli tuloksena melkoinen määrä BLING BLINGIÄ💎💎💎 mutta silti mukaan mahtui mausteeksi vielä jokunen Sormusten Herralta hankittu musta timantti. Sormuksen. Sormuksen keskellä säihkyy muita isompi timantti, joka Heidille tarkoittaa tietenkin perheen juuri 15 vuotta täyttänyttä ”prinsessaa” ja sen ympärillä yhteensä 30 pienempää timanttia sopivasti kolmenkymmenen avioliittovuoden kunniaksi. Kivimäärä on vain sattumaa, sillä Heidi huomasi yhteyden vasta sen jälkeen, kun suunnitelmat oli jo lyöty lukkoon samoin, kuin sen, että sormuksen keskiosassa on yhteensä viisitoista timanttia, eli tyttären iän mukaan. Alta löydät lisää kuvia sormuksesta.
Jos sinä et löydä sitä oikeaa (sormusta) tai jos muuten vaan haluat uniikin sormuksen, ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.





