|

”Äiti ja pojat-sormus”

Sannan uusi sormus ei olekaan ihan tavallinen sormus, vaan ”Äiti ja pojat”-sormus, jonka pääosassa tuikkii Sanna itse timanttina ja hänen kolme pokaansa safiireina. Kolmen poikaa innoitti Sannaa sormuksen suunnittelussa muutenkin, sillä kolmen safiirin lisäksi kaikki kivet on istutettu kolmella ”kynnellä” ja runkojakin sormuksessa on kolme. Rungoista keskimmäinen on Sannan vanha kihlasormus ja timantti on peräisin hänen aikaisemmasta vihkisormuksestaan. Symbolisesti sormuksessa on myös (reunimmaisina runkoina) Äitiä ja poikia ”suojelemassa” Mummo, joka oli pojille tärkeä. 

Sanna hyödynsi myös ison kasan käyttämättömäksi jääneitä kultakorujaan ja siksi hänen ei tarvinnut käyttää sormukseensa rahaa lainkaan, vaan päinvastoin Sormusten Herra maksoi vielä lähes kaksisataa euroa Sannan tilille.

Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut