Korut kiertoon
Asiakkaamme laittoi omat korunsa kiertoon ja teetti niistä miehelleen tyylikkään keltakultaisen sormuksen.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Asiakkaamme laittoi omat korunsa kiertoon ja teetti niistä miehelleen tyylikkään keltakultaisen sormuksen.
Hilkan vanhat sormukset hoitivat hommansa hyvin ja pitkään, mutta aikansa kutakin, joten kolme vanhaa onkin nyt yksi uusi valmistettuna Hilkan ohjeiden mukaan ja timantit ja…
Tässä tyylittelee Mirjan uusi sormus, jonka kaikki kivet pantiin kiertoon hänen vanhoista sormuksistaan, joiden joukossa oli myös vihkiosrmus ja lahjaksi saatu, mutta käyttöä vaille jäänyt…
Vuonna 1947 Terhin isovanhemmat ostivat kihlat Hyvinkään Kultaseppä nimisestä liikkeestä, jolloin mukana tuli myös kuvassa oleva tyylikäs rasia, jossa hauska yksityiskohta on 3-numeroinen puhelinnumero. Rasia…
Keltakultaiseen perinteiseen kihlasormukseen kaivattiin uutta ilmettä, joten se halkaistiin ja puolikkaat juotettiin valkokultaisen sormuksen molemmille puolille.
Hyvältä näyttää ja varsinkin tuntuu…ainakin Nellan mielestä, sillä hänen uudessa sormuksessaan on tunnearvoa kolmen sukupolven edestä. Sormuksen toisella reunalla on mummon kihlasormus vuodelta 1946, keskellä…
Taas kerran kullan virallisessa kierrätyspisteessä😜 eli Sormusten Herran verstaalla vanha kierrättyi uudeksi, kun Tiinan jo kerran hylkäämistä koruista syntyi todellinen ”karkki” juuri hänen toivomallaan tavalla….