|

Kultaiset sormukset ”kultaisella leikkauksella”

Silloin tällöin asiakkailla on hyvin tarkat suunnitelmat siitä, minkälaisen sormuksen tai sormukset he haluavat ja niin oli myös Marikalla ja Jonilla kihlojen, sekä myös jo tulevan vihkisormuksen suhteen. He halusivat sormuksiensa olevan nimenomaan PUNA-VALKO-kultaiset, koska he olivat tavanneet toisensa ollessaan molemmat Punaisen Ristin palveluksessa, jonka logo on tietenkin punavalkoinen. Sormusten värien suhde oli suunniteltu ns. ”kultainen leikkaus-säännön” mukaan, joka esimerkiksi kuvataiteessa on sommittelun perussääntöjä. Toisen sormuksen osat jätettiin vielä toistaiseksi erilleen, sillä sen jo valmiiksi suunnitellun vihkisormuksen oli määrä tulla kihlasormuksen osien väliin, jolloin kaikki kolme sormusta on tarkoitus yhdistää niin, että ”kultainen leikkaus” edelleen säilyy.

Liittyvät julkaisut