Mirvan vihkisormus
Mirvan valinta vihkisormuksekseen oli oman mallistomme ”Metsätähti”-sormus, johon timantit otettiin hänen vanhoista sormuksistaan. Myös sormusten kullat käytettiin hyväksi, joka laski kustannuksia huomattavasti.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Mirvan valinta vihkisormuksekseen oli oman mallistomme ”Metsätähti”-sormus, johon timantit otettiin hänen vanhoista sormuksistaan. Myös sormusten kullat käytettiin hyväksi, joka laski kustannuksia huomattavasti.
Jarin kihlasormus oli ”kutistunut” ja oli siksi ollut käyttämättömänä jo viisi vuotta, eikä sormus muutenkaan ollut enää silmää miellyttävä, joten hän päätti hankkia sen tilalle…
Asiakkaamme pistäytyi liikkeessämme mukanaan vanhoja koruja ja kuva sormuksesta, jonkalaista hän toivoi myös itselleen. Kuvan sormuksessa oli kaksi runkoa, suuri keskikivi ja ympärillä paljon pieniä…
Virpi halusi vihkisormukseksi rivisormuksen, mutta hänpä ei tyytynyt yhteen riviin, vaan timantteja piti olla samantien kolmessa rivissä. Verstaallamme toiveilla on tapana toteutua ja tässä tapauksessa…
Taas kerran harrastimme asiakkaan kanssa yhteistyössä kierrätystä, kun kolmesta vanhasta sormuksesta tuli yksi uusi. Käyttämättömiksi jääneistä sormuksista otettiin talteen timantit, sekä rubiinit ja kullat päätyivät…
No tässä on sen verran näyttävä sormus, että näkyy ”yli kylän” eikä haittaa lainkaan, sillä kyseessä on Sadun elämä tiivistettynä, eli muistosormus iloineen ja suruineen….
Asiakkaamme kaipasi jo vuosikymmeniä palvelleeseen kihlasormukseensa uutta ilmettä mieluiten timanteilla ja me toteutimme toiveen tähän tapaan istuttaen niitä sormukseen kolme, joiden karaattipaino on yht. 0,45…