|

Sormus siirtyi suvussa eteenpäin

Tunnearvoisten esineiden on tapana siirtyä sukupolvelta toiselle ja parhaillaan esineet kuljettavat mukanaan uusia ja taas uusia tarinoita. Katrin tapauksessa tällainen esine oli isoäidin sormus, jossa uljasteli lähes karaatin timantti, mutta aikojen saatossa ja kovassa käytössä se oli kulunut niin, että käsillä alkoi jo olla riski kiven irtoamisesta. Sormus ei myöskään muotokieleltään ollut hänelle mieleinen, joten timantin ympärille valmistui tarkkojen toiveiden mukainen sormus valko- punakultaisena, sekä kahdella vihreällä timantilla ”höystettynä” ja näin syntyi taas yksi uusi tarina.

MITÄHÄN KIVAA SINUN VANHOISTA KULTAKORUISTA SAISI AIKAISEKSI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut