Suvin perintösormus
Suvi halusi perintösormukseensa uutta ilmettä ja sitähän saatiin istuttamalla siihen viisi timanttia juuri niin, kuten Suvi halusi.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Suvi halusi perintösormukseensa uutta ilmettä ja sitähän saatiin istuttamalla siihen viisi timanttia juuri niin, kuten Suvi halusi.
Vanhoista sormuksista saa aikaiseksi muutakin, kuin uusiksi ”päivitettyjä” sormuksia ja tässä tapauksessa Isomummi teetti jo edesmenneen miehensä vihkisormuksesta rippiristin lapsen lapsen lapselleen. Hän oli liikkeellä…
Asiakkaamme kaipasi jo vuosikymmeniä palvelleeseen kihlasormukseensa uutta ilmettä mieluiten timanteilla ja me toteutimme toiveen tähän tapaan istuttaen niitä sormukseen kolme, joiden karaattipaino on yht. 0,45…
Pirjo sai aikanaan tyttäreltään lahjaksi korvikset ja riipuksen, jotka ahkeran käytön jälkeen pikkuhiljaa jäivät vähemmälle käytölle. Pirjo halusi kuitenkin hyödyntää tärkeät korut, joten niistä otettiin…
Kantasormusten ystävä tahtoi vanhojen sormustensa seuraksi uuden ja pistäytyi siksi suunnitelmineen Sormusten Herran verstaalla mukanaan iso kasa romukultaa, joista toivoi sormuksen valmistuvan. Toive massiivisesta ja…
Pariskunnan vanhat korut joutuivat (pääsivät) ”pataan” sulatettavaksi ja niistä valmistui vanhojen vihkisormusten tilalle uudet tukevammat, joista toisessa timantti ja sinisafiirit on otettu vanhoista sormuksista. He…
Vuosia tai oikeastaan vuosikymmeniä sitten Kristan Isä osti vaimolleen kultaisen korusetin, johon kuului sinisafiirilla koristellut korvikset, sekä sormus. Syy noin tyylikkään setin lahjoittamiseen ei ollut…