|

Ylpeänä sormus ostoksille

Jere tuli liikkeeseeni ylpeältä näyttäen ja syytä ylpeyteen olikin, koska heidän pieneen perheeseen oli juuri syntynyt kolmas jäsen. Jerellä oli omasta mielestään selkeästi sivuosa tuon ihanuuden maailmaan saattamisessa, joten vaimoa piti monin tavoin huomioida, joista yksi oli sormus muistoksi iloisesta tapahtumasta. Sormuksessa säihkyy perheen jäsenten lukumäärän mukaisesti tietenkin kolme timanttia, joista keskimmäinen on suurin, mutta vielä lähtiessäänkään Jere ei ollut varma, pitäisikö sormuksen ison kiven ”kuvata” uutta perheen jäsentä vai hänen vaimoaan…

MITÄHÄN KIVAA SINUN VANHOISTA KULTAKORUISTA SAISI AIKAISEKSI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut